tiistai 28. huhtikuuta 2009

Mitäs siihen nyt sitten sanoisi?

Tänään jouduin vastaamaan niin sydämellisesti esitettyyn, mutta ihmeelliseen kysymykseen, että en näin jälkikäteenkään tiedä, mitä siihen olisi pitänyt vastata, saatika miten siihen olisi voinut varautua. Yleensä sentään tulee jotakin mieleen, ainakin viimeistään sitten, kun rauhassa asiaa miettii. Aihe oli (minun mielestäni) jo sinänsä mahdollisimman epämukava, vaikka ilmiselvästi olikin hyväsydämisesti tarkoitettu. (Joitakin ajatuksia ei vain pueta sanoiksi. Ei se mitään, jos mielessään päivittelee, mutta kaikkea ei kannata taivastella ääneen.) Tilannekin oli enemmän kuin outo. Ilmeet olivat sitten puolin ja toisin sen kokonaisuuden mukaisia.

Monikulttuurisuus tuo mielenkiintoisen lisän elämään. Yksityisyyden rajat määritellään eri kulttuureissa hyvin eri tavoin. Yhdessä kulttuurissa henkilökohtaisia elämänalueita on enemmän, toisessa vähemmän. Keskusteluun sopivat ja sopimattomat aiheetkin vaihtelevat. Se, mikä on yhdessä kulttuurissa ystävän kanssa jutellessa normaali aihe, voi olla toisessa kulttuurissa jopa tabu. Reagointitavatkin ovat erilaiset. Siinä, missä joku sanoisi suoraan, että ei halua asiasta keskustella, toisen kasvoilla vain vivahtaa hetkellinen ilme, joka sanoo saman asian ilman sanoja. Joissakin kulttuureissa on aina oikein kertoa koko totuus, toisissa kulttuureissa taas kasvojen säilyttäminen on tärkeämpää.

Kulttuurisesti yhtenäisessä yhteisössä monet käyttäytymiseen ja kanssakäymiseen liityvät asiat ovat ns. itsestään selviä, koska kaikki osapuolet jakavat yhteisen kulttuuritaustan. Jokainen "tietää," mitä eri tilanteissa "kuuluu" tehdä tai sanoa. Käyttäytymisen ja kommunikaation koodit ovat suhteellisen samanlaiset. Vaikka ihmisten kesken sählinkiä aina sattuu, asioita tulkitaan kuitenkin enemmän samalla kuin eri tavalla.

Monikulttuurisessa yhteisössä sosiaalisen elämän kirjoittamattomat säännöt eivät välttämättä pidäkään paikkaansa, koska kanssakäymiseen ja kommunikaatioon liittyviä koodeja tulkitaan eri tavoin. Se, mitä joku sanoo tai tekee oman kulttuurinsa hyväksymällä tavalla, voi olla viestin tai teon vastaanottajasta ihan kauheaa, koska hänen kulttuurinsa suhtautuu asiaan eri tavalla.

Potentiaalia noloihin tilanteisiin on täällä siis kiitettävästi. Tällä hetkellä taidamme edustaa lähes 30 eri kansallisuutta.

Minäkin aiheutan taatusti välillä hämminkiä ja en sitä aina varmasti itse edes huomaa. Eikä sille tietenkään sitten enää mitään voi, jos on jo tullut sanottua. Ei siinä paljon auta, vaikka tilanteen nolouden huomaisikin. Voi tietysti yrittää väistää tyylikkäästi. Mutta usein siitä on tyyli kaukana, kun nolona yrittää perääntyä huomatessaan, että vahingossa "astui itsensä rasvakippoon," kuten saksalaiset sanovat, kun joku tekee kömmähdyksen.

Jälkikäteen pitäisi vain osata nauraa sekä omille, että toistenkin hyväntahtoisille, omituisille sanomisille. Mahtuuhan tähän maailmaan sanoja, sekä tilanteisiin sopivia, että myös epäsopivia! Se on olennaisempaa, ettei ihan tietentahtoen ketään sanoilla satuta. Kyllä toinen ihminen kuitenkin suurimmaksi osaksi kulttuurieroistakin huolimatta erottaa, onko asiayhteys ja tilanne hyvän- vaiko pahantahtoinen.

Nauran varmasti tämänpäiväiselle asialle vielä monta kertaa. Mutta teen sen vasta sitten, kunhan nolous on ensin haihtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti