perjantai 12. kesäkuuta 2009

Keittiöpuutarha ja viisaita ajatuksia

Ajatella, miten vihertää! :D Ostin pari pussillista erilaisia siemeniä ja kokeilen, minkä makuisia ituja mistäkin tulee. Nämä ovat peräisin retiisistä. Maku on aika voimakas: kuvittele nippu retiisejä tiivistettynä yhteen ituun. Jostakinhan se valmiin retiisin kitkeryys syntyy. Aion käyttää idut salaattiin mausteeksi viikonlopun aikana. Idut ovat retiisimäisesti punavalkoisia, joten ne kyllä voisivat koristaa tarjoilua kuin tarjoilua. Kirpeä maku saattaisi sopia graavilohen seuraan tai vaikka lisäväriksi voileipäkakun koristeiden päälle.

Sain hauskan sähköpostin, jossa oli hyviä ajatuksia elämästä. Kirjoittajaksi ilmoitettiin Regina Brett, 90-vuotias Ohiosta, USA:sta. Tässä listasta muutama:

- Elämä ei ole reilua, mutta se on silti hyvää.
- Älä vertaile omaa elämääsi kenekään toisen elämään. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se sisältää.
- Kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Älä silti ole huolissasi; Jumala ei räpyttele silmiään.
- Hankkiudu eroon kaikesta, mikä ei ole hyödyllistä, kaunista tai iloista.
- Anna kaikille kaikki anteeksi.
- Miten tahansa hyvä tai huono tilanteesi on, se tulee muuttumaan.
- Älä ota itseäsi liian vakavasti - eivät muutkaan ota.
- Usko ihmeisiin.
- Vanheneminen on parempi kuin sen vaihtoehto, mikä on kuolla nuorena.
- Jos kaikki ihmiset tekisivät ongelmistaan kasan ja näkisimme toisten kasat, ottaisimme nopeasti omat ongelmamme takaisin.
- Kateus on ajan hukkaa - sinulla on jo kaikkea, mitä tarvitset.
- Elämä on lahja, vaikkei siihen olekaan solmittu suurta rusettia.

Aurinko paistaa ja viikonloppu on tulossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti