lauantai 21. marraskuuta 2009

Harkittua epäjärjestystä



Kotona epäjärjestys ei valitettavasti näytä yhtä muodikkaalta kuin sisustuslehdessä. Näinkin tyylikkäästi voisi pinota kirjat ja lehdet vain pöydälle, jättää tuolin päällystämättä kunnolla ja kasata oviaukon viereen sitä sun tätä. Kipeänä hiukan lohduttaa ajatella, että sotkukin voi olla tyylikästä, jos sotkee oikealla tavalla. Mutta siinähän se kimurantti ongelma onkin - kuinka voi oppia levittämään tavaroita tyylittömyyden sijaan tyylillä joutumatta tietoisesti järjestelemään taiteellisen sotkuisia kasoja? Jos sotkuisten pinojen järjestelyyn kuluu aikaa, niin senhän voisi käyttää yhtä hyvin oikeaankin raivaamiseen, jonka jälkeen kaikki olisi oikealla paikallaan. Näin ainakin maalaisjärjellä ajatellen. Koska meillä ei itsestään synny lehtien veroista "taiteellista sotkua," aion pyytää miestä hoitamaan viikonloppusiivouksen. Edes perussellaisen, joka kattaa tavaroiden paikalleen viemisen ja imuroinnin. Luulen viihtyväni siisteydessä paremmin, vaikka aina muodikkaita sotkuja ihailenkin.

(Kuvat ovat Blos-nimisestä siivous/mainoslehdestä, josta en saanut lopulta kaiken luettuanikaan selville oliko ideana siivous/järjestyskikat vai pesuainemainokset. Onneksi lehti tuli kylkiäisenä, etten sentään mainoksista maksanut. Se nyt vielä olisi puuttunut!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti