torstai 26. marraskuuta 2009

Matkalla

Talli on nyt valmiina.
Vielä siellä ei ole muita asukkaita kuin aasi ja lehmä.
Eläimet ovat tyytyväisiä oloihinsa. Mikäs sitä on makaillessa?
(En tiedä, osasivatko ne edes odottaa.)
-
Kaikki muut ovat vielä matkalla.

Marialla ja Joosefilla ei ole kovin pitkästi kuljettavaa.
Tietysti suuri vatsa hidastaa matkan tekoa.
Luulen, että Maria jo hiukan odottaa pääsevänsä perille.
Kukapa meistä vapaaehtoisesti suunnittelisi matkaa
mihinkään niin lähellä laskettua aikaa?
Kuningasta on kuitenkin parasta totella,
joten ei auta kuin kävellä.

Tähti syttyi taivaalle jo jonkin aikaa sitten.
Se oli niin kirkas, että se loisti kauas, kauas, toiseen maahan asti.
Viisaat miehet ihmettelivät, mutta viisaita kun olivat,
hekin päättivät lähteä matkalle.
Heillä vasta kuljettavaa onkin.
Kilometritolkulla.
On tähti, jota seurata, mutta pitkältä se silti tuntuu.
-
Vielä on aikaa - kulkekaa ihan rauhassa.

2 kommenttia: