keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Kaunis ravintola


Joillakin ravintoloiden pitäjillä on tyylitajua. Tämä paikka oli suljettu, kun kuljin siitä ohi. Silti se näyttää tyhjänäkin viihtyisältä. Vähän kuin makupala kadulla, vaikka ei ruokalistaa pääsisikään tutkimaan. Katon metallirakenteet ja mattapintaiseksi maalattu vanha puuovi ovat parasta antia silmälle.

Ruoka on täällä melkein järjestään hyvää. (Hmm, ruusukaalia lukuunottamatta. Se on mainittava, koska sitä on talvisaikaan tarjolla ja jo pelkkä haju saa syöjän pahoinvoivaksi. Eikä siinä vitamiinipitoisuuksien ajatteleminen paljon auta.) Vaikka suolainen on hyvää, täkäläiset makeat leivonnaiset eivät yleensä nostata innostuksen huutoja. Ehkä siksi, että täällä ei ole tapana leipoa kotona juuri muuta kuin valmistaikinoita. Niitäkin leipovat vain edistyksellisimmät. Muuten kakut ja pullat haetaan leipomosta.

Ystävänpäivänä veimme naapureille vaniljapullia (äitini leipoi joskus samanlaisia, kun asuin vielä kotona). Hyvin olivat maistuneet ja ihmettelemistä riitti. Suomalaisena leipomisen ihmettely joskus ihmetyttää, koska jokainenhan yhden pullataikinan saa väännettyä vaikka unissaan. Saksassa, leipureiden luvatussa maassa, taas jokainen ihmetteli, että taikina sekoitetaan aivan eri järjestyksessä kuin heidän vastaava hiivataikinansa. Pullista syntyi siis joka kerran keskustelua. Joku toinen ystäväni kerran ihmetteli, että suola sekoitetaan jo nesteeseen hiivan kanssa, eikä vasta jauhoihin.

Vaniljapullat

Taikina:
5 dl lämmintä vettä/maitoa
1,5 tl suolaa
2,5 dl sokeria
n. 2 tl vaniljasokeria
1 muna
sopivasti vehnäjauhoja
reilu 200g sulatettua margariiniä
Täytteeksi:
margariinia, vaniljasokeria ja sokeria
> Tee, kuten mikä tahansa pullataikina, kohota, kauli, täytä, kohota ja paista paperivuoissa.
Kuorrutukseksi:
tomusokeria, tilkka sitruunamehua ja vettä
> Kun pullat ovat jäähtyneet, pursota kuorrutusta kierroksina pullien pintaan.

Kun pullat on kuorrutettu, kannattaa keittää kahvi/tee. Jos aloittaa syömään ennen sitä, voi jäädä keittämättä kokonaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti