torstai 4. maaliskuuta 2010

Pohjoismaalaiset kekkerit



Pidimme eilen pohjoismaailaisille (ja pohjoismaalaismielisille) oppilaille illanvieton. "Aitoja" pohjoismaalaisia oli Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Ukrainalainen, aiemmin Tanskassa asunut, oppilas edusti eteläisintä Skandinaviaa. Muuten mukana oli aviopuolisoja, sulhanen, morsian, jne. Australiasta, Boliviasta, Rwandasta ja Sveitsistä... Kirjavaa porukkaa, mutta kaikki olimme varmuuden vuoksi yhtä mieltä siitä, että Kanadalla on paras jääkiekkojoukkue. Ei kukaan tietenkään vakavasti niin ajattele, mutta tunnelman säilyttämiseksi oli turvallisinta yhtyä kehumaan tarpeeksi kaukana olevaa joukkuetta.

Herkut tekivät kauppansa ja loput vaniljapullat ja piirakanpalaset annoin mukaan. Muistan hyvin, miten mukavaa oli asuntolassa asuessa saada edes joskus kotitekoista syötävää. Silloin erään opettajan ruotsalainen vaimo leipoi meille pohjoismaisille opiskelijoille kerran kuussa pieniä korvapuusteja. Oli juhlaa löytää pullapussi postilaatikosta.

Eilen iltapäivällä ennen kekkereitä eräs oppilaista kysyi, mitä olin ajatellut leipoa illaksi. Kerroin vaniljapullista ja persikkapiirakasta. Sitten aloin miettiä ovatko ne nyt edes niin kovin suomalaisia. Ajattelin, että kaneliset korvapuustit ja marjapiirakka olisivat olleet "aidommat." Mietin kauhuissani, mitä aidompaa makeaa voisin vielä leipoa. En muistanut mitään, mikä olisi niin perinteistä, ettei jotakin vastaavaa saisi missään muualla. Mies muisti onneksi täytekakun. Leivoin kuuden munan kakkupohjan ja jouduin kostuttamaan sitä omenamehulla reilusti, koska aika alkoi jo loppua. Lopulta kaikki oli onneksi kohdallaan.

Suolaisten herkkujen kanssa kävi hauskasti. Graavilohi teki kauppansa, kuten myös pienet graavilohi-tuorejuusto wrapit. Porowrapit taas kaipasivat hiukan selitystä etelämmästä tulleille. Eräs kysyi kuultuaan, että täytteen liha on poroa: "Ai, että sitä Rudolfia (Petteri Punakuonoa)?" Onneksi lautanen kuitenkin tyhjeni. Olin hiukan varautunut siihen, että joulupukin poron syöminen saattaa osoittautua ylivoimaiseksi koetukseksi. Laitan ohjeen valokuvineen, kun teen wrappejä seuraavan kerran.

Oli mukava ilta. Kaikilla oli hauskaa, eikä pohjoismaiden vertailusta naurua puuttunut!

2 kommenttia:

  1. Ei noin herkullisia kuvia saa laittaa nähtäväksi. Lounastauko alkamassa ja ruokana puuroa ja hedelmä.

    VastaaPoista
  2. samaa ajattelin, meillä muussia ja makkaroo. Jeah.

    VastaaPoista