lauantai 6. marraskuuta 2010

Punavalkoista





Joulun etukäteisajatuksista sen verran, että päädyin punavalkoiseen suunnitelmaan tänä vuonna. Enemmän siis valkoista, joukkoon ripaus punaista vastakohdaksi. Olen aina vierastanut punaista, mutta nyt se tuntuu erilaiselta kuin aiemmin. Mistä lie mielenmuutos syntynyt?

Ostin jo muutama viikko sitten Ikeasta parin metrin palan punavalkoista kangasta. Aikani mietittyäni ompelin perjantai-iltana siitä kaksi tyynynpäällistä ja pöytäliinan. Tyynynpäällisiin tein vaihteeksi nepparikiinnityksen. Olen liian aikaisessa, mutta otin silti kaikki käyttöön saman tien. Viime vuoden kirpputorilöytö, kahvikalusto, pääsee oikeuksiinsa tänä vuonna.

Ostin jo ensimmäiset uudet kuusenkoristeetkin. Omituinen vuosi. En muista ikinä olleeni näin aikaisessa. Onko täällä muita yhtä kärsimättömiä joulunodottajia?

Hyvää marraskuista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti