tiistai 9. marraskuuta 2010

Suomenkieliset unet

Koululainen sai koulusta kirjeen, jossa pyydettiin osallistumaan kirjoituskilpailuun, jonka teema on unet/unelmointi. Kirjoittamisen pahimmaksi ongelmaksi meinasi muodostua se, että hän kuulema näkee kaikki unet ainoastaan suomeksi. Kukaan ei kuulema koskaan hänen unissaan edes puhu muuta kieltä kuin suomea. Sellaista unta on tietysti vaikea kertoa toisella kielellä. Lopulta kirjoittaminen kuitenkin onnistui muutaman valmiiksi käännetyn avainsanan avulla.

Kirjoituksesta tuli hauska. Palautuspäivä olisi ollut vasta ensi viikolla, mutta koululainen halusi tietysti palauttaa sen saman tien. Mitäs sitä enää hautomaan, jos se kerran on valmiina jo paperilla!?! Toivon tuon asenteen säilyvän läpi elämän. Valmiiksi kirjoitettuja tekstejä on turha hautoa pidempään kuin on tarpeen. Itse olisin uudelleenkirjoittanut saman monta kertaa ja jäänyt silti lopulta miettimään lopputulosta, mutta onneksi se "geeni" ei näytä periytyneen.

3 kommenttia: