keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kevätkukat ja PS 1&2




Parvekkeelle on aina saatava jotakin vihreää, kun kevät alkaa saapua. Orvokit ovat varmuuden vuoksi kylmää kestävää laatua, vaikka en varsinaisesti odottelekaan kylmempiä säitä. Sen verran hallaa voi kuitenkin aina tulla, että ei kannata liiotella kevätistutusten kanssa. Vaikka eipä tässä istutuksista voi juurikaan puhua, kun pudotin vain orvokit ruukkuineen sinkkiruukkuihin. Keltaisessa kulhossa olevalta kukalta, jonka nimeä en tiedä, irroitin muoviruukun, koska se ei olisi mahtunut kirpputorilta ostettuun murokulhoon.

Nyt voi kevät tulla - olen valmistautunut ottamaan sen vastaan.

PS 1. Useamman viikon talkoolaiset saapuivat viikonlopun aikana ja asettuvat parhaillaan taloksi. Tai ehkä asettuvat paremminkin työmaaksi, kun asuintalo valitettavasti muistuttaa enemmän remonttia kuin kotia ja töitäkin ehtivät jo aloitella. Tyttö on ollut ihan innoissaan mukavista kavereista ja toivoisi voivansa olla hoidossa yötä myöten. Kivasti sattui krookusloma juuri sopivaan saumaan. Eikö olekin paljon parempi nimitys lomalle kuin "hiihtoloma?" Ei kuulosta edes läheskään yhtä kylmälle.

PS 2. Parhaillaan on menossa avoimien ovien päivät. Porukkaa on liikkeellä tavallista enemmän, mikä yleensä näkyy syksyn uusien opiskelijoiden määrässä. Enemmistö tuntuu olevan tällä kertaa ranskankielistä väkeä. Kielien välinen suhdeluku aina vaihtelee miten milloinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti