lauantai 7. toukokuuta 2011

Eilen syötiin näiltä

Oli kyllä hauska perjantai-iltapäivä puoliyöhön asti. Saksa ja Suomi pelasivat jääkiekkoa. Kaksi suomalaista ja yksi saksalainen opiskelija tulivat meille katsomaan peliä ja kyllä me jännitettiin kaikki. Puolivälissä sattui työkaverikin perheensä kanssa paikalle. Jännitys säilyi loppuun asti, koska joukkueet olivat niin samantasoisia. Saksalaiset yllättivät ainakin minut, koska en ole heitä ikinä mieltänyt kovin kummoisiksi kiekon pelaajiksi. Tänä vuonna kaikki on kuulema toisin. Iltaa jatkettiin ruoan ja jutustelun - välillä huvittavan ja välillä vakavan - merkeissä. Yhteiseen iltarukoukseen päädyimme vasta hetkeä ennen puoltayötä. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Nukkumaan mennessä ajattelin, että on se ihmeellistä, että elämään liittyy niin paljon mukavia ihmisiä. Sinisiä lautasia kattaessani muistui yhtäkkiä mieleeni, että joskus nuorena kuvittelin perustavani suuren perheen. Ei se ihan niin sitten mennytkään, mutta kyllä meillä kaikille lautasille silti käyttöä on, ja tunnelma pöydän ympärillä on usein korkealla. Kokoonpano meidän kolmen lisäksi vaihtelee, mutta yhtä mukavaa meillä aina on.

Lautaset muuten kestävät konepesun. Se on hyvä bonus.

PS. Hei, M&A, eilisiin tekstiviesteihin viitaten, teitä en voinut olla ajattelematta. Olisitte niin sopineet joukkoon. Ja kuulkaas tätä: oli kulhollinen i-lihapulliakin (en voinut jättää mainitsematta).

2 kommenttia:

  1. Joo, jännä oli peli :D!
    Niin ja kauniilta lautasilta saitte syödä.
    Terkkuja sinne ja Onnea nenän johdosta!!! Muistetaan!

    Sarita

    VastaaPoista
  2. Oih ja voih. Kunpa pystyiskin vaan yhtäkkiä ja yllättäen poikkeamaan sinne pöydän ääreen vaikka sitten lihapullille ;D Sitä eläkenaapuruutta odotellessa... Tutkin kyllä jo taas lentohintojakin, mut syksyyn asti on jaksettava.

    VastaaPoista