keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Mysteerin loppu

Olen kertonut muutaman kerran mysteerisuunnitelmastani, joka ehti jo kokea kaikenlaista ennen toteutumistaan. Taustaa tässä ja tässä. En aikonut antaa periksi, mutta aluksi tuli takapakkia sen verran, että tarvitsin pitkän "toipumisajan" väliin ennen kuin otin viimeiset askeleet. (Mikäkö se takapakki oli? Palautehan se. Viidessä minuutissa meni muutaman kuukauden työ matalaksi. Eikä sitten auta edes itkeä tirauttaa, on vain aloitettava alusta uudestaan ja olla kiitollinen, että sai murskapalautteen jo muutaman kuukauden eikä vasta muutaman vuoden jälkeen...)

Lopulta sain kirjeen, jota odotin. Se oli tänään postilaatikossa allekirjoituksineen, vaikka olinkin jo saanut olennaisimman tiedon sähköposteitse. Pääsin jatkamaan opiskeluja! Tutkimussuunnitelmani meni kerralla läpi ja sain mieluisan ohjaajan. Läpipääsystä olen iloinen, vaikka suunnitelma tuleekin muuttumaan vielä monta kertaa. (Ruotsin kielen kertaus ei siis ollut ihan pelkkää huvittelua.)

Nyt on mysteeri lopussa ja jäljelle jää vain raaka työ. Älkää kysykö, milloin ajattelin valmistua. Siihen menee parhaimmillaankin kauan. Luulen, että valmistun vasta sitten, kun en itse jaksa koko asiasta enää edes puhua, eikä kukaan enää muista siitä kysyä. :-)

4 kommenttia:

  1. Vau, hienoa! Paljon onnea ja intoa opiskeluun! -Heidi-

    VastaaPoista
  2. hahaa, mä arvasin :) jättekiva juttu det här! (och jag kan gärna delta i processen och uppmuntra dig genom att tala endast svenska med dig nästa gång vi träffas... ;)

    VastaaPoista
  3. Ihania uutisia, ja lämpimät kaukoonnitteluhalaukset!
    Se prosessi on tärkeintä, päämäärä horisontissa motivoi - hiljaa hyvää tulee ;-)
    T. Nina

    VastaaPoista
  4. Hienoa!! Näitä uutisia odotettiinkin :) kiitos jakamisesta ja nyt vaan rauhallista mieltä ja sinnikästä etenemistä...tiedän tunnelmat....

    VastaaPoista