torstai 24. marraskuuta 2011

Lunta?!?


En tainnut näyttää teille tätä joulutyynyn päällistä viime vuonna ollenkaan. Se on ommeltu paksusta tumman harmaasta pellavasta. Leikkasin yötaivaan suojaksi paperista kattojen ja savupiippujen muotoisen "horisonttisuikaleen" sabloonaksi ja tuputtelin sienellä tyynyn päällispalan alareunaan kuvion valkoisella kangasmaalilla. Kangas oli niin tummaa, että maalia kului jonkin verran. Annoin maalin kuivaa ja silitin kangaspalan, jotta väri kestäisi pesussakin. Sitten kirjoin valkoisella langalla tekstin ja muutaman lumihiutaleen taivaalle. Lopuksi ompelin palat tyynyksi. (Tein kuvion ihan ala- ja sivureunojen reunaan, jotta kun palat on yhdistetty kuvio alkaa heti saumasta.)

Kun tyyny tuli valmiiksi, aloin odotella lunta. Viime vuonna sitä tulikin ihan reilusti ja pitkäksi aikaa, mutta nyt on vaikea kuvitella taivaalta satavan mitään muuta kuin vettä, kun sää on edelleen vielä suhteellisen lämmin vuodenaikaan verrattuna.

2 kommenttia:

  1. Todella elävännäköinen on tyynyn horisonttisuikale - ja miten luovasti ne lumihiutaleet ja se teksti!
    Jos tulevaisuudessa perustat netti-butiikin, niin olen varmasti yksi kanta-asiakkaistasi!
    Täällä on myös sateisen sumuinen sää tällä hetkellä - saa nähdä josko piakkoin viilenisi sää, ja sateen sijasta tulisi lumihiutaleita?
    Mukavaa viikonloppua toivotellen,
    Nina

    VastaaPoista
  2. Nettibutiikki olisikin kiva idea! Joskus hetken aikaa olen asiaa ajatellut, mutta aika ei varmaankaan ikinä riitä... Tunnetko etsy.com nettikaupan? Saattaisit tykätä!

    VastaaPoista