maanantai 2. tammikuuta 2012

Käsivoidemainos

Sain joulupaketista toivomaani käsivoidetta. Suosittelen ehdottomasti. Tuoksu on ihanan voimakas ja säilyy iholla pitkään. Tässä tuubissa tuoksun nimi on "Aavikon ruusu," mutta myös sarjan muut tuoksut ovat ihan uskomattoman hyviä. Ja parasta on, että tuubi on kaunis ja mahtuu helposti käsilaukkuun. Ei unohdu käsivoiteen laitto enää...

Sain johdannon kirjoitettua tänään pyydettyyn kirjoitelmaan, joka on työn alla. Ihan hyvä aloitus maanantaiksi. Tästä se nyt alkaa nopeutua, aloitus ja rungon miettiminen on aina ihan pahinta. Nyt sattuu vielä olemaan suurelta osin sellaista materiaalia, mikä ei ollut ennestään juurikaan tuttua, joten jäsentely hiukan tuotti päänvaivaa. Sitten huomasin hävittäneeni yhden tärkeän paperinipun. Hetken aikaa ehdin jo ajattella, että onkohan tässä toimiston järjestyksessä nyt kuitenkin jotakin vikaa. Sitten kuitenkin löysin, mitä etsin, joten sain huokaista helpotuksesta. Hetki sitten mies toi kaupasta tullessaan suuren yllätyspussillisen irtokarkkeja vauhdittamaan kirjoittamista. :-) Parasta jatkaa siis vielä muutaman kappaleen verran...

1 kommentti:

  1. Ompa nätti käsivoidetuubi, taidan aivan googlata sen, jospa täältäkinpäin löytyisi vastaavaa?
    Suuresti tsemppiä kirjoittamiseen - hetken kaaos taitaa kuulua prosessien alkuvaiheisiin - hyvä että löysit tärkeät paperit!
    Todella kauniita kuvia uudesta kodistanne - ihana että teillä myös konttori, ja että olet löytänyt hyvän systeemin kirjahyllyyn!
    Terkuin Nina

    VastaaPoista