maanantai 18. kesäkuuta 2012

Lisää mustaa


Kun kerran maalaushommiin sain lopultakin ryhdyttyä, ajattelin, että samalla vaivalla ja maalinkäryllä sitä saa toisenkin pöydän kuntoon. Ostin tämän sivupöydän reilu vuosi sitten kirpputorilta viidellä eurolla. Se oli lakattu karmean väriseksi punaruskeaksi. Keväällä kyllästyin siihen niin täysin, että maalasin sen kertaalleen valkoisella. Ajattelin, että se voi odotella toista kerrosta jonkin aikaa. Nyt sitten päätin, että valkoinen saa riittää. Päivän tai pari mallailin mustaa väriä mustan keittiöjakkaran avulla tässä kadun puoleisen parvekkeen ikkunoiden edessä. Sitten totesin, että saattaa se vaikka toimiakin ja aloin hiomishommiin. Pari kerrosta maalia ja hirveä käry koko asunnossa useamman päivän ajan ja siinä se nyt on valmiina. Ei varmasti mitään luontoystävällistä maalia, mutta kestääpähän jonkin aikaa. Kiiltävä maali on mattaa parempi, kun siinä ei pöly näy niin hyvin. Koko olohuoneen ilme muuttui pienellä purkillisella mustaa maalia. Kasvin tarina on sellainen, että eräät ystävät ovat muuttamassa toiselle puolelle maapalloa, joten sain heillä käydessä muutaman huonekasvin mukaani. Sydämen muotoinen - aika söpö!

Since I started with painting, I thought that I might as well go for the second table, too! I bought this one a year ago for 5 euros in a secondhand shop nearby. It was painted in horrible color, so sometime in the spring I painted it once white and left it to wait for another layer of color. I had thought of another shade of white, but then went for black! It's funny how a little can of paint can make such a difference! I love the end result. It was definitely worth of taking the risk. Our friends are moving to another side of the globe. They gave us on Sunday couple of plants from their house, because those cannot be shipped in a container. The heart shape, isn't that cute?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti