keskiviikko 29. elokuuta 2012

Omenia ja onnellisuutta


Viimeisiä lomapäiviä viedään, joten vielä pitää ehtiä sinne ja tänne, ja ottaa kaikki mahdollisuudet vastaan. Koulut alkavat maanantaina, joten sitten elämä hiukan rauhoittuu ja rytmittyy taas. Nukahtamisrytmiä pitäisi kai alkaa saada hiukan jo takaisin kohdalleen, mutta se on yhtä hankalaa jokaisen loman lopuksi. Helpointa on antaa mennä ja aloittaa vasta ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Se on kiva, että on touhua loman loppuun asti. Lapset eivät ajattele niin kuin aikuiset, että olisipa kiva pysähtyä ennen työn aloitusta. :)

Eilen nukkumaan mennessäni ajattelin, että olen niin onnellinen, että meillä on kaikkea sitä, mitä elämässä itse arvostamme. Ei siis mitattuna kukkaron paksuudessa tai muussa sellaisessa, vaan niissä asioissa, joita pidämme tärkeinä. Ihan tavallisia asioita, mutta sellaisia, joita ilman olisi onneton, vaikka olisi kaikkea muuta. Meidän ikäisten ihmisten elämä on usein aika keskittynyttä tavoittelemaan ja saavuttamaan yhtä ja toista. Se tietysti kuuluu tähän elämänvaiheeseen ja ruuhkavuosistahan sitä aina puhutaan. Yhteiskuntaakin voi ehkä jossakin määrin syyttää kilpailuun kannustamisesta. Toisaalta taas tarpeita synnytetään ihan tyhjästä. Tavoittelemisen ajatus lieneekin aika tarttuvaa laatua ja siinä ehkä se suurin ongelma onkin. Jo ajatuksen tasolla se synnyttää tyytymättömyyden tunteen. Luulen kuitenkin, että jos tekeminen muuttuu onnellisuuden tavoitteluksi, niin onnellisuus saattaa juosta koko ajan kauemmas karkuun. Onnellisuutta ei ehkä voikaan saavuttaa "jonakin päivänä" tulevaisuudessa, mutta sen voi omistaa siinä hetkessä missä on. Ehkä se alkaa asioiden arvojärjestykseen laittamisella. Ja jatkuu mietinnällä, mikä oikeasti on korvaamatonta. Luulen, että sitten on helpompi tehdä valintojakin, jotka eivät ole onnellisuuden perässä juoksemista vaan onnellisuuden ylläpitoa. Syksyisiä ajatuksia siis...    

---

The last days of summer vacation are at hand. Loads of social life and activities that must be still done "before the summer is over." The kids don't think like adults that it would be nice to slow down in the end... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti