keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lintuja


Silloin tällöin sitä sattuu kirpputorille juuri oikeaan aikaan. Pyörittelin ensin yhtä vanhaa, vihertäväkuvioista kulhoa kädessäni, mutta en ollut varma siitä, joten ajattelin, että kierränpä ensin kierroksen loppuun. Yleensä mitään ei kannata laskea kädestä, mutta ostaakaan ei kannata, jos ei ole jostakin ihan varma. Kirpputorilla sitä joko tietää, että joku asia on LÖYTÖ tai sitten ei. Muutaman hyllyrivin päästä bongasin nämä metalliset linnut. Fasaaneja, tai mitä lie ovatkaan, mutta innostuin ihan kamalasti. Nokasta pyrstöön ne ovat ehkä jotakin 30cm pitkät. Ja ne olivat kahdestaan, se oli parasta. Jotkut koristeet ovat hyviä yksinään, jotkut toiset taas näyttävät paljon paremmalta parina. Musta sivupöytä kaipasikin jotakin kimallusta. Ai niin, kaikkia todellisia kirpparinkiertäjiä aina kiinnostaa, mitä löydöt maksoivat. Nämä olivat viisi euroa yhteensä, eli en joutunut tekemään pankkiryöstöä saadakseni niitä kaupasta ulos.

---

I found two metallic decoration birds in the second hand shop! I have no idea whether they are pheasants or something else, but they look cute together as a couple, don't they? Some decoration pieces look good alone, but others are definitely better as a pair. They are a perfect match to my black side table in the livingroom.     

1 kommentti: