keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Joulukalenteri 2012

Joulukuun ensimmäinen on jo muutaman päivän kuluttua. Kalenteri on onneksi jo valmiina odottamassa. Melkein joka vuosi olen vielä viime tingassa keräillyt kalenteria kokoon, mutta nyt olin kerrankin oikein ajoissa. Ja hyvä niin, sillä tällä viikolla onkin ollut taas sen verran tekemistä muutenkin, että en olisi kaivannut ylimääräistä kaupoissa kiertelyä... 

Paketoin yllätykset Ikeasta ostettuihin mini-lahjapusseihin. Niitä oli samassa paketissa kolmea erilaista kuviota. Osa yllätyksistä ei kokonsa/muotonsa puolesta mahtunut pikkupusseihin, joten voimapaperi, nauhat ja pitsit tulivat sopivasti apuun. Kiinnitin maalaustelineeseen kanvaasin sijaan punotun tarjottimen, johon ohuella paperinauhalla kiinnitin lahjoja roikkumaan. Osa tietysti pysyy kiinnittämättäkin tarjottimen reunalla pussien takana. Ne, mitkä eivät mahtuneet tarjottimelle, roikkuvat hakasiin kiinnitettyinä maalaustelineen jaloissa. Maalaustelineissähän on monenlaisia säätömahdollisuuksia, joten kaikki siipiruuvit tulivat nyt hyvään käyttöön. Sarvet ovat sen elävän (epätoivoisen) kokoisen pahviporon perintöä. Pakettien ripustamisen aloitin viimeisestä ja järjestelin ne niin, että kalenteri purkautuessaan säilyy loppuun saakka tasapainoisen näköisenä. Se on minimiehto isolle joulukalenterille. :-)

---

Finally a photo of the finished advent calendar! This week is quite busy, so I was happy to get the calendar ready already last week. I packed most of the surprises into Ikea gift bags. They came in three different patterns. Some surprises were of different size or shape. Those got wrapped into simple brown paper with some matching ribbons and lace. I attached the packages to an easel. The horn comes from the sizeable reindeer that did not work out...        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti