torstai 7. maaliskuuta 2013

Vitamiinit



Verhonreunaa ja vihreää keittiöstä... Hiukan myöhässä näiden vitamiinipommien kasvattelu, kun flunssa ehti iskeä ennen kuin nämä vastustuskykyä lisäävät idut tulivat valmiiksi. Valmiissa iduissa on kuulema runsaasti A-, B-, C-, E- ja K-vitamiineja, kalsiumia, rautaa, magnesiumia, fosforia, kaliumia, sinkkiä ja karoteenia. 

Kasvattelu on aika helponlaista. Laitan astiaan siivun talouspaperia kaksinkerroin. Kostutan paperin ihan märäksi ja kaadan siemenet päälle. Peitän muovikelmulla muutamaksi päiväksi niin, että siemenet alkavat itämään. Sen jälkeen kelmun voi ottaa pois. Joka päivä pitää kuitenkin huuhdella idut, jotta ne pysyvät tarpeeksi kosteina kasvaakseen ja toiseksi, etteivät ne kuitenkaan homehtuisi. Eli kääräisen paperia sen verran, että saan sillä idut siivilään. Raikasta vettä päälle niin kaikki irtoaa paperista helposti ja idut huuhtoutuvat. Sitten uusi talouspaperinsiivu lautaselle, reilu kostutus ja idut taas siihen päälle. Viikon verran näiden kasvatteluissa menee, mutta se päivittäinen homma on minuutin mittainen, eli työlääksi hommaa ei voi mitenkään kutsua. Kastella kannattaa huuhtelun lisäksikin, jos näyttää siltä, että kasvusto alkaa yhtään kuivaa. Mieluummin hiukan liikaa vettä kuin hiukan liian vähän. Jos käyttää multaa, niin säästyy huuhtelemiselta kasvuvaiheessa, mutta sitten pitää lopuksi saksilla leikellä syötävät ja huuhdella ne. Minusta on kivempi, että lopputuloksen voi vaan napsia ilman multapaakkuja paperin päältä ja syödä sellaisenaan.

---

Some green color from the kitchen. I am just a bit late with this power food, because I happened to get a flu before the vitamins got ripe... The sprouts are told to be rich in A, B, C, E and K vitamins, calcium, iron, magnesium, phosphorus, potassium, zinc, etc. I grow mine on a tray that is covered with a sheet of a kitchen roll. Some water on the tray so that the sprouts stay constantly moist. Daily rinsing of course, but otherwise they are not much trouble for a tasty green harvest really. 

2 kommenttia:

  1. Inspiroidun kerrassaan ideoistasi: Laitankin idut kasvamaan (paperille niin välttyy multapaukulta) ja teen noin kauniin tulppaani-koristeen ... siinäpä luovaa puuhaa viikonlopuksi!

    VastaaPoista
  2. Inspis on aina kiva juttu. Kiitos vaan! Mullan välttäminen on tässä kyllä ehdottomasti plussaa... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista