sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevät se on...



Viikonloppu on ollut enemmänkin viileän kuin lämpimän tuntuinen. Siitä ehti vaan jo alkuviikon aikana tottua kulkemaan balleriinoissa ilman sukkia, joten tänä aamuna piti hetken verran ajatella vetäessä talvisaappaita jalkaan. Ilta oli harmaasta ja kylmästä aamusta huolimatta ihanan lämmin ja aurinkoinen. Tein tytön kanssa pienen pyöräretken. Onneksi otin kameran mukaan, koska näyttää, että kevät saapui lopulta niin yhtäkkiä, että viikon kahden päästä on varmaankin jo täysi kesä. En tiedä, mikä tämä pieni puu tienreunassa oli laatuaan, mutta kauniit kukat siinä oli. 

Täällä on mukavan kumpuileva maisema muutenkin, joten kameran kanssa oli ihan hyvä paikka pysähtyä juuri tuohon tien reunaan. Joskus suomalaisuudesta meinaa kyllä olla lievää haittaa. Ihan kuin pysähtymistä varten pitäisi olla aina joku hirmuisen asiallinen syy, ettei tarvitsisi ajatella mitä talossa tien toisella puolella mahdetaan ajatella... Ehkä joskus satavuotiana vapaudun ajattelemasta sellaisia asioita. Sitten kiertelen ympäriinsä ja tuijottelen kaikkea, mitä en ole ennen kehdannut pysähtyä kunnolla katselemaan. Sitten tuskin muistan edes ottaa sitä kameraa mukaan. 

---

In spite of rather cool weather, this Sunday night turned out sunny and warm. My daughter and I made a little bicycling tour in the evening. Photographing outside was definitely a good idea, because this time the spring arrived finally so surprisingly that in a week or two it will turn to summer. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti