tiistai 1. lokakuuta 2013

DIY taulukorjaus - DIY picture frame upcycled





Löysin kirpputorilta kauniit taulunkehykset. Mukana oli tietysti itse maalauskin, mutta mielestäni tytön katse on kuin pyromaanilla, ja kädessä palava kynttilä... Hienoa kuitenkin, että taitelija oli arvostanut maalaamaansa teosta niin, että kiikutti sen oikeaan kehystämöön kehystettäväksi. ;-) Kehykset olivat niin makeat, että vajaa viisi euroa ei tuntunut missään. 

Mielessä oli muutama idea, millä kamala kuva saadaan piiloon. Päätin, että ensimmäinen versio tehdään kankaalla, jotta pyromaani saa vielä hetken armonaikaa. Irroitin taulun kehyksestään ja nitojan avulla pingotin pellavakankaan siihen päälle. Maalaus oli kiinnitetty kehykseen myöskin nitomalla, joten testasin, miten se toimii. Kieli keskellä suuta täytyy painaa nitojan nokkaa paikalleen, niin että paine kohdistuu tasaisesti niin, että toinen kulma on kanvaasin puureunaa kohti ja toinen kehystä kohti. Nitojan voimakkuuden säädin täysille. Kiinnitys sujui kuin leikki. Harmi, etten ollut tajunnut käyttää nitojaa tähän hommaan ikinä aiemmin!!! Tauluidea ei ole vielä ihan valmis, mutta nyt jo kehystä kestää ainakin katsella. Jatkoa seuraa jossakin vaiheessa. 

----

I found a pretty picture frame in the charity shop. The painting itself is bit horrid, because the girl has a sort of pyromaniac look in her eyes and a burning candle in the hand... ;-) The artist must have been proud of his/her accomplishment though, because he/she had the painting framed professionally. I loved the frame, so I decided the picture was worth of five euros and brought it home. 

I had few ideas of how to solve the pyromaniac problem. The first try was to cover the painting with a piece of linen. I used a knife to loosen the canvas from the frame, then attached the material on it with the help of a stapler. Finally I used the stapler to attach the canvas back to the frame. It worked out fine when I set the stapler strength to the maximum and pressed it evenly so that one edge was on the wooden edge of the canvas and the other on the frame. I wish I had figured that out earlier. The project is still bit in progress, but wait and see...  

2 kommenttia:

  1. Todella kaunis tuli uusiotaulusta - aivan ihana se uusi kuva, ja tosi näppärästi keksit sen laittaa kiinni! Tulin onnea toivottamaan sinulle ... ¨Maanantain syntymäpäivän johdosta?! Halauksin Nina

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnitteluista! Vuosi vierähti taas nopeasti. :-)

    VastaaPoista