Mitenkäs sitä säilyttää itsekunnoituksensa siirtyessään jutuissa sokerittomuudesta croissantiin??? Aloitetaan siitä, että se kolme sokeritonta päivää riitti minulle. Olen kuitenkin iloinen, että sen jälkeen sokerin kulutukseni on kyllä vähentynyt huomattavasti. Se on jo jotakin se.
Croissantin tarina on sellainen, että jouduin käymään leipomossa ja tuo aamun viimeinen croissant katsoi minua sen näköisenä lasin takaa, että pyysin laittamaan sen paperipussiin. Hipsaisin kotiin keittämään teetä. Tein kupillisen vahvaa mustaa englantilaista teetä ja söin sen croissantin välipalaksi. Nams. Taikina oli ihanan kuohkeaa ja sormet jäivät rasvaisiksi niin kuin kuuluukin.
Vastauksen kysymykseen itsekunnioituksesta voisi muotoilla tällä tavalla: Dietit ovat hyviä, mutta niin ovat croissantitkin. Sellainen motto kuulostaa jo korvaankin viisaammalta kuin minkäänlainen totaalikieltäytyminen, eikö?
----
How does one maintain one's integrity by first talking about sugar-free diet, and then showing pictures of a croissant??? I should perhaps best begin by stating that those three days without any sugar were enough for me. I am happy, however, to say that lately I have been eating less sugar than usual. Which I count as a good achievement for myself.
The story of a croissant was as follows. I had to go to the bakery to get something else, but then the very last croissant of the morning looked straight to my eyes demanding me to take it home. So I asked the bakery lady to pack it into a brown paper bag along with the other purchases. I just could not say no. I went home, made a cup of strong English tea and ate the croissant with a good appetite. The dough was so light and my fingers got greasy as they always do when you eat a croissant.
An answer to the question of integrity could be formulated as follows: The diets are good, but so are the croissants. Such a motto sounds much cleverer than a total denial of goods, doesn't it?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti