torstai 6. maaliskuuta 2014

Narsissipelto ja ystävyys - A field of daffodils and friendship



Öisin sää on ollut aika viileä. Aamulla on aavistuksen verran kuuraa maassa, mutta aurinko paistaa ja päivän aikana lämpötilat nousevat viiteentoista asteeseen. Narsissit ovat alkaneet kukkia. Siellä täällä on joitakin auenneita, ja loput nuput näyttävät siltä, että viikonlopun aikana koko pelto kukkii ihan täysillä... Pelto on ehkä hiukan liioteltu nimike, mutta narsisseja on tuolla alueella ainakin 30 neliömetriä, ehkä enemmänkin. Varmaankin ne ovat jotain sellaista lajiketta, joka leviää erityisen hyvin, koska minusta tuntuu, että niitä on vuosi vuodelta aina vain enemmän...

Eilen oli kiva iltapäivä ystävän kanssa. Veimme lapset sisäleikkipaikkaan lomaviikon kunniaksi. Se on hiukan sellainen traditio, mitä lapset tietävät aina odottaa, kun saavat koulusta lomaa. Meillä tosin taisi olla yksi viimeisimmistä kerroista, tyttö kun alkaa olla jo sen ikäinen, ettei leikkipaikat enää kovin pitkään kiinnosta. Lapsilla oli hauskaa, mutta niin oli meilläkin. Hyvät ystävät tunnistaa ehkä parhaiten siitä, että välillä saa nauraa katketakseen ja seuraavassa hetkessä voidaankin olla ehkä jossakin vakavassakin teemassa... Rennointa on, ettei tarvitse punnita jokaista sanomistaan montaa kertaa. 
 
----

During the nights the weather has been rather chilly. In the mornings there is bit of light frost on the ground, but the sun is shining bright. During the days the temperature rises up to even 15 Celsius degrees! Daffodils began blooming. Here and there you can find one or two flowers that have gone open. The rest of them look like they'll be blooming after the weekend, too... Calling this plantation a "field" is perhaps bit exaggerated, but I think there might be at least 30 square meter flowers, perhaps even more. I suppose they are some particular sort that spreads easily, because it seems to me that there are more of them every year...

We had a fun afternoon yesterday. My friend and I took the kids to an indoor play ground to celebrate the school holiday. It's bit of an tradition, what the kids always know to wait for. The kids had fun, but so did we adults, too. I am convinced that one can often recognize good friends by how the conversations flow... :-) One moment you may both laugh your heads off, and the next moment you find yourselves at some serious theme that you just have to get sorted out, until you both burst out to laugh again... It's not about counting topics or moments of laughter, but about the fact that the flow of the conversation means that you can talk openly about whatever crosses your minds and feel relaxed together.       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti