sunnuntai 17. elokuuta 2014

Home sweet home


Lomakuvia on vielä tulossa, mutta just nyt Home sweet home... Pari viimeistä päivää istuttiin autossa siihen malliin, että ei ihan heti tee mieli pitkälle automatkalle. Keksittiin vielä testata toinen reittikin, mistä sitten koitui muutama sata lisäkilometriä, ainakin kaksikymmentä ylimääräistä navigaattorikysymystä: kauanko vielä kestää? ja lopullinen päätös, että ensi kerralla ajetaan taas vanhaa reittiä. Sellainen lomanlopetus se, mutta ihana kesäloma oli ilman muuta kaiken istumisen väärti. Automatka oli vaihteluksi oikein hyvä juttu. Tuntui, että jo menomatkalla pääsi laskeutumaan lomafiilikseen ihan kunnolla. Loman aikana ehdittiin viettää aikaa rakkaiden kanssa, sehän se aina on ihan parasta! Muutamia hyviä kavereitakin ehdittiin nähdä, jee! :-) Muutaman viikon lomalla aika vaan on aina niin rajallinen käsite, että joskus mietityttää kuinka monta viikkoa siihen tarvittaisiin, että ehtisi kerrankin ihan joka paikkaan ja vielä sillä tavalla, että ei kuitenkaan tulisi tunne, että on ihan kalenteriin sidottu. Tämä on kai jokaisen ulkomailla asuvan ikuinen haaste: aina jää hyvä mieli kaikesta mitä ehti, mutta samalla huono omatunto kaikesta siitä, mitä ei ehtinyt.

En jaksanut paluumatkalla ottaa montaakaan valokuvaa, mutta laitanpa tähän linkit majapaikoista. Tällä kertaa päätimme testata matkailumajoja, joista varasimme perhehuoneet. Molemmat olivat tosi kivoja, siistejä ja viihtyisiä kohtuuhintaan, kun ensin vain liittyi matkailumajakerhon perhejäseneksi. Se oli muistaakseni kahdella kympillä voimassa kokonaisen vuoden. Eli suosittelen seuraavia paikkoja, jos automatka Keski-Eurooppaan kiinnostaa. Tukholman Zinkensdamn oli ihan matkailumaja deluxe. Kiva sisustus, hyvä sijainti ja metroasema lähellä. Ihan vieressä oli suuri puisto, jossa uimaranta, lenkkipolkua rannassa, leikkipuistoja, minigolfia ja jopa frisbee golf rata... Köpenhaminassa taas matkailumaja Belaegningen Hvidovre-nimisessä kaupungissa oli myös siisti ja kiva. Siitä pääsi autolla vartissa keskustaan. Meillä tosin oli niin vähän aikaa ja energiaa siinä kohtaa pitkän ajopäivän jälkeen, että keskustakeikasta tuli vain lyhyehkö iltakävely Burger Kingiin. Keskustassa näkyi olevan toinenkin matkailumaja, mutta tuo Hvidovren paikka päihitti rauhallisuudessa ja vehreällä ympäristöllään sen toisen kevyesti. Molemmissa huoneissa oli omat kylppärit.

Täällä kotona taas kotikatu oli leventynyt loman aikana puolella metrillä ja naapurin kastelemat orkideat kukkivat ihan villinä, joten täytynee pyytää huippupuutarhuria kastelemaan niitä useamminkin. ;-) Nyt on sateisen näköistä, mutta kesänhän pitäisi täällä vielä jatkua hiukan, joten en vielä aloita syksyä, vaikka lomamatka päättyikin...

----

There are more holiday photos coming, but right now it's Home sweet home. What a great holiday we had! It was spent with family members and some good friends! Living abroad however creates always the same universal dilemma though. There's never enough time when visiting at home... I don't know how much time one would need to manage it all without a feeling of rushing around with a calendar! 

Yesterday we had quite a marathon drive home. We decided to try out another route, which turned out to be a silly idea. Come next time, we'll take our usual route for sure. Gone are the days when we drove through nights... This time we decided to book family rooms in youth hostels. We were a little hesitant about it, but that experiment turned out to be a really good one! I can certainly recommend the two we visited on the way home. In Stockholm, Sweden, Zinkensdamn, was a hostel deluxe. We had a really nice room with a private bathroom. The location beside a beautiful park at water and walking distance to the metro station was great, too. The other one in Copenhagen, Denmark, was also nice. Belaegninen in Hvidovre was a bit away from the city, but yet easy to reach. Should you need accommodation on your way to the Northern Europe, or to the Central if driving down, these are both good for one's traveling budget without sacrificing to much of comfort. :-)

Here at home our street had got bit broader and all the orchids our neighbor had watered while we were gone were blooming better than ever. I think I'll need to ask him more often for help. ;-) Right now it looks rather rainy outside, but hey, the summer is not supposed to be over around here yet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti