maanantai 17. marraskuuta 2014

Paper star garland

Viikonloppuna etsin vielä viimeisiä juttuja adventtikalenteriin ja löysin samalla itsellenikin tälläistä papertähtiketjua. Olihan niitä muissakin väreissä, mutta kuten tavallista, minua puhutteli vain valkoinen... Hiukan tylsää ehkä, mutta valkoinen on aina valkoinen. Periaatteessahan tuollaisen voisi ommella helposti itsekin, mutta vajaa kaksi euroa oli sellainen hinta, ettei siihen paljon kannata itse alkaa edes etsimään pahvia. Ei muuten saatu vielä sitä ensimmäistä joulukuusta pystyyn viikonlopun aikana. Kellariin asti selvittiin, mutta lopulta todettiin yhdessä, että ehkä se nyt on vielä hieman liian aikaista sen joulukuusen kanssa. 

Keksin tänään miehelle muuten joululahjan. Ihmettelen itsekin, miten mahtava idea tuli mieleen. Se oli aika hyvin, koska jostakin syystä miehelle on kaikista vaikeinta ostaa lahjoja. Tietysti tunnen hänet parhaiten ja sen vuoksi ostamisen pitäisi kaiken järjen mukaan helppoakin helpompaa, mutta joka ikisen kerran tuskailen yhtä paljon. Mutta tänä vuonna on kaikki toisin, heheh. Ja on vasta marraskuu, juhuu! 

Työviikkokin alkoi vauhdikkaasti. Heräsin puoli kuudelta ihan virkeänä ja olin kopiokoneellakin opettajien huoneessa jo varttia vaille kahdeksan. Ehkä tänä iltana uni maittaa, mutta kokonaisuudessaan just nyt on hyvä vire päällä sekä työ- että opiskelujuttujen suhteen. Täältä tullaan!

----

This weekend I was looking for the last surprises for the advent calendar. While searching those, I also found a paper star garland for myself. All in white of course... Perhaps boring for some, but white is always white. Surely you could sew one like this yourself, but for those two euros that I paid, paper would have cost more than this ready 2m garland. By the way, we did not get the first Christmas tree up during the weekend yet. We made it until the basement, but finally decided unanimously that it was too early for a Christmas tree. 

Today I got a magnificent idea for a present for my husband. I even was amazed myself about it! I don't know why, but he's one of the most difficult person to buy anything for. I know him the best, but when I think of what he'd like to have as a present I go almost always totally blank. But this year everything is different, hahah. And it's only November, ladies, yay!

A new working week began with a high speed. I woke up half past five and by 7:45 I was already photocopying something in the teachers' lounge! I am sure I'll fall asleep tonight without any problems, but right now there's a good flow both with the work and studies!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti