perjantai 19. helmikuuta 2016

DIY a pillow with dots



Ehkä reilu viikko sitten näin jossakin blogissa Elloksen kevään uusia sisustustyynyjä. Tänne asti sellaisia ei ole mitään järkeä tilata, joten ajattelin, että hiukan samanlaisen pystyy varmaankin tekemään itsekin. Tyypillisesti itselleni, en sitten jaksanut kuitenkaan sen tarkemmin ideaa seurata, kun en heti ensi näkemältä siitä nähnyt, miten kuvion rytmin saisi onnistumaan. Aina kun näyttää liian hankalalta kannattaa keksiä oma ratkaisu. Se on hyvä periaate askarteluhommissa ainakin.

Sopiva tyynyliina löytyi kaapista, valkoista tekstiilimaalia oli edelleen purkissa ja tupsuttimeksi löytyi lyijykynä, jossa oli pyyhkäri toisessa päässä. Tyynynpäällisen sisään laitoin pari kerrosta paperia, jotta maali ei tulisi läpi tyynyn takapuolelle. Sitten katsoin päälisestä suurinpiirtein keskikohdan ja laitoin siihen ruokalautasen väärinpäin ja tupsutin tekstiilimaalilla pisteitä lautasen ympärille. Seuraavaksi tein ympyrän reunasta vaaka- ja pystysuorat viivat keskeltä tyynyn ulkoreunoja kohti ylä- ja alareunoihin. Sitten nuo klo 10, 2, 4 ja 8 suuntaiset viivat kohti tyynyn päällisen kulmia, jne. Näihin suoriin viivoihin käytin avuksi jotakin paperiarkkia, mikä sattui käden ulottuvilla olemaan. Pitkähköt viivat on nimittäin vaikea pitää suorina, ellei ole jotakin apuvälinettä. Välillä kuivattelin maalia, jotta ei tulisi vahingossa töhrimisjälkiä. Ensimmäisten linjojen kuivuttua käytin pikkulautasta noihin pienempiin kaariin ja sen jälkeen tein lisäviivoja ristiin rastiin ja tupsuttelin jotkin osiot täyteen pisteitä. Logiikkaa ei ollut sen enempää kuin, että tein aina yhden viivan/osion kerralla jokaisen neljään kulmaan, ennenkuin mietin seuraavaa viivaa/pisteosiota, koska silloin on helpointa katsoa, että lopputuloksesta tulee symmetrinen, vaikkei viitsisikään piirrellä, mitään suunnitelmaa kankaalle ennen aloittamista. Pikkuhiljaa siinä tila täyttyi. Sitten vain maalin kuivatus ja silitys. Hauska ja helppo askartelu! 

----

Some time ago I saw a picture of this pillow case in someone's blog. I was inspired to try making similar one by myself. It turned out to be a fun little craft project.

I found a suitable pillow case in my closet and had still some white textile paint left. As a tool I used a simple pencil with an eraser on it. It was necessary to put some paper into the pillow case in order not to stain the other side, too. Then I measured approximately where the middle was and placed a plate upside down on it to mark a circle for the first dots. After than I made the long lines from the circle to the edges both horizontally and vertically, then also from the circle to each edge and so on. For the long lines I used a piece of paper to help me to keep a straight line. After that I let the paint dry so that wet dots wouldn't stain the clean parts by accident. Once those main lines were dry I used a smaller plate to make the little rounded lines. After those I decided to fill few areas with spots and added many smaller lines here and there. It was good to add lines/areas one by one and repeat exactly the same thing in each four corners immediately. That way I could keep track of symmetry though I had not drawn any sketch on the material in advance. Little by little the space got filled. It took couple of hours again for the paint to dry, but then just ironing, and voilá! If you were looking for a craft for a weekend, this is a good one, easy, fun and slightly meditative with all the dots, ha!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti