torstai 3. maaliskuuta 2016

Living abroad: Language(s)

Vieraat kielet ja kielitaito on kaksijakoinen juttu. Olennaista arjen sujuvuuden kannalta, mutta joskus aika väsyttävää. Meillä on päivittäin neljä kieltä käytössä. Useimmiten niistä kaikista on tietysti iloa varsinkin siinä, että kielten kautta pystyy ymmärtämään kulttuureja ja ihmisten ajatusrakenteita syvemmin, mutta joskus väsyneenä tulee mieleen, että olispas aika unelma saada käyttää pelkästään omaa äidinkieltä aamusta iltaan. Siihen unelmaan minulla kuuluu se, että osaisin kaiken 100% varmuudella, taivuttaisin kaikki sanat automaattisesti oikein, ja kirjoittaessani riittäisi vähän vähempi editointi. Ei se nyt varmaan tosielämässä ihan niin menisi, enkä varmaan olisi kovin pitkään siihen edes tyytyväinenkään, mutta joskus sitä tarvitsee ainakin ajatuksen tasolla sellaisen täydellisen tilan, että voi hiukan lepuutella hermojaan. Se on kiva juttu, että ihminen pystyy ajattelemaan sekä olemassa olevaa, että myös kuvitteellista "todellisuutta." Joskus sellaisesta "olemattomastakin" voi olla ihmeellisen paljon iloa. ;)  

---- 

It has been quite a while that I wrote anything about living abroad. Knowledge of foreign languages is one of those things that is obviously totally vital, but at the same time it can be a bit of an annoyance here and there. We use four languages daily. Mostly I feel happy and thankful about all of them. Especially because languages are a key for understanding different cultures and patterns of thinking. However, there are times when I feel so tired about constantly switching from one language to another and making some of my regular mistakes, that I begin to dream about a situation where I could get along by speaking my mother tongue only. In that world of imagination I know everything with 100% certainty, I conjugate each and every word perfectly, and when I write something I don't need to edit it multiple times. Well, I know. That's just how it all works in my thoughts. Besides, I'm not even sure I'd be happy for long run if my life was that way. However, sometimes one just needs an escape. An ideal situation that fixes all annoying problems at once. In those moments it's wonderful that human beings are able to think not only what actually exists but also what could exist. It's incredible how much joy imagination can bring. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti