lauantai 16. huhtikuuta 2016

Ballet shoes


Tytön jalat kasvavat sitä vauhtia, että kärkitossut jäivät pieniksi puolessa vuodessa. Vanhat näyttävät melkein uusilta vieläkin... No, ei auttanut kuin hakea uudet ja ommella kumilenksut ja silkkinauhat paikalleen. Se onkin sitten ainoa asia, mitä tanssimisen suhteen osaan tehdä, heh. Hyvä, että neula pysyy kädessä, vaikka kropan koordinaatiokykyä musiikin tahdissa en ole ikinä itse löytänyt. Inhosin jopa aerobicsia, kun se oli muotia omassa nuoruudessani. Putosin aina kärryiltä, jos liikkeeseen piti liittää enemmän kuin yksi moovi. Sitä muistellessa olen kyllä enemmän kuin iloinen, että tuli vietyä tyttö tanssitunneille jo pienenä.

Täällä on aika paljon erilaisia tanssikouluja tarjolla, mutta myös musiikkiopistot järjestävät soitto- ja laulutuntien lisäksi myös tanssitunteja. Systeemi on samanlainen kuin musiikkitunneissakin, joten jokainen lukukausi päättyy aina useamman opettajan arvioimiin tanssikokeisiin ja eri osa-alueet arvioidaan tarkasti. Tasolta toiselle siirtymiseen täytyy läpäistä tietty oppimäärä lukuvuoden aikana. Viikossa tytöllä on yksi tunti jazz-tanssia ja toinen tunti klassista balettia. Tänä vuonna klassisen baletin opettaja tarjosi tytöille, että halukkaat voivat jäädä vielä isompien "kärkitossutunnillekin" oman tuntinsa jälkeen. Ihan hyvä systeemi siis kolmella erilaisella tanssitunilla viikossa, eikä tunnit maksa kuitenkaan maltaita, koska musiikkiopistot saavat valtion tukea toimintaansa. Niiden tasoa myös kontrolloidaan, joten tunnit ovat yleensä ihan hyviä. 

Yksityisiä tanssikouluja on eri tasoisia ja ne hinnoittelevat tuntinsa eri systeemeillä, joten lukukausimaksut ovat lähes poikkeuksetta kalliimpia. Niissä on myös yleensä kaikenlaisia rahankeruuseen liittyviä tapahtumia ja kilpailemista myös, joten esiintymisasuihin uppoaa silloin enemmän rahaa ja viikonloppuisin saattaa olla aika paljon tekemistä harrastuksen parissa. Musiikkikoulun tanssitunnit ovat sopineet meidän elämänrytmiin paremmin. Harrastus on tytölle rakas, mutta ei kuitenkaan niin tärkeä, että muista mukavista jutuista haluaisi sen vuoksi luopua.

----

Our daughter wore her ballet shoes just for half a year before they got too small! She needed new ones, so I was privileged to sew elastic bands and silk ribbons on them. That's about all I can do when it comes to dancing, ha! I'm glad a needle stays well in my fingers, because my body coordination is close to zero when it comes to moving with music. As a teenager I totally disliked aerobics lessons, a great fashion at the time ;), because those series of moves were all so confusing to me. Remembering that I'm so happy that we brought our daughter to the dance lessons when she was little.

There are plenty of private dance schools in Belgium, but also music academies organize dance lessons alongside their typical music curriculums. The system is the same for dance as it is for playing instruments and singing. Every semester finishes with exams and different aspects of skills are carefully evaluated. To pass from one level to another, one needs to master certain set of new skills for each year. The program requires two dance lessons per week, one for classic ballet and another one for jazz. This year the teacher of the classic ballet offered the girls that they would be welcome to participate in her pointes lessons as well. Three hours a week is a great deal! The music academies are quality controlled, and also subsidised by the state. That means that they can keep their fees very reasonable and one does not need to engage in money raising events and competitions at all. They do that in the private dance schools, where the fees are higher and show costumes raise the costs further. 

The lessons at the music academy have turned out to be a right fit for our family. Our daughter loves her hobby. Taken the long school days and other activities she participates in, however, I don't think she misses extra weekend commitments which a private dance lessons would mean.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti