maanantai 5. joulukuuta 2016

Busy baking



Viikonloppuna pidettiin työkavereiden kanssa pikkujoulujuhla. Monella meillä on vuosittaiset vakkarit, mitä viemme sinne tarjoiltavaksi. Minä leivoin taas kerran minikokoisia joulutorttuja. Hiukan liian suuren määrän tosin, koska tänä vuonna meitä oli niin paljon, että jokainen kun toi jotakin niin lopputulos oli huomattavasti enemmän, kuin mitä jaksettiin illan aikana syödä. Nyt on sitten viikonlopun ainana syöty jäljelle jääneitä hiukan liikaa... :)

Olen varmaan aiemminkin jo kertonut joululahjapelistä, mikä on illan vakio-ohjelma. Se on kuitenkin joka vuosi sen verran hauska, että kirjoitanpas siitä nyt uudestaan siltä varalta, että joku vielä etsii ohjelmanumeroa pikkujouluihin. Tämä peli onnistuu, jos osallistujia on yli kaksikymmentä.

Jokainen tuo mukanaan paketin (hintahaitari on suurinpiirtein sovittu). Joskus kannattaa tosin panostaa hiukan hintahaitarin ylikin, jotta peliin tulee enemmän jännitystä, kun on oikeasti hienoja saatavia peruslahjojen seassa. Juonta kannattaa hiukan miettiä siltä kannalta lahjaa ostaessaan, että keitä pelaajia mikäkin lahja saattaisi kiinnostaa, eli onko esim. koriste-esine sellainen, että se sopisi muutaman henkilön joulutyyliin, tai onko joku vitsikäs lahja sellainen, että useampi pitäisi sitä hauskana. Koskaan ei voi tietää varmaksi, mitkä lahjoista laittavat peliin vauhtia, mutta sen sijaan, että ostaa mitä sattuu, niin ajatuksella ostaminen kannattaa tässä hommassa. Lahjat kasataan kuusen alle vaivihkaa, niin ettei paljastu kuka tuo mitäkin. Pelaajien lukumäärän mukaan kirjoitetaan numeroidut paperilappuset yhdestä eteenpäin. Jokainen vetää itselleen numerolapun. 

Säännöt: Edetään numerojärjestyksessä ykkösestä viimeiseen. Ensimmäinen peljaaja valitsee lahjan kuusen alta, avaa sen ja näyttää muille, mitä sai. Kakkonen joko valitsee kuusen alta lahjan tai halutessaan ottaa avatun lahjan ykköseltä. Jos kakkonen valitsee avatun lahjan ykkönen joutuu avaamaan uuden paketin. Sen jälkeen on kolmosen vuoro. Ideana siis on, että aina kun joku vuorossa oleva mieluummin ottaa toiselta pelaajalta jo avatun lahjan, se joka lahjansa menetti saa joko ottaa joltakin toiselta jo avatun lahjan, tai avata uuden lahjan kuusen alta. Sitä lahjaa, minkä menetti ei voi ottaa takaisin samalla kierroksella, mutta kaverin kanssa voi yrittää taktikoida, että lahjat liikkuvat niin, että lopulta saa sen mitä haluaisi. Lahjavarkauksissa voi mennä jonkin aikaa, jos useampi päättää varastaa. Vasta kun joku ottaa uuden paketin kuusen alta, palataan takaisin numerojärjestyksen mukaiseen etenemiseen. Yhden lahjan voi varastaa kaksi tai kolme kertaa ennen kuin se lukittuu. Kannattaa sopia etukäteen, montako kertaa lahjan voi varastaa. Kun lopulta numerojärjestyksessä viimeinenkin on saanut lahjansa, peli loppuu siihen, että aloittanut ykkönen saa kiertää katsomassa kaikki lahjat ja vaihtaa saamansa lahjan johonkin muuhun lukitsemattomaan lahjaan. 

Tässä pelissä pitää pystyä luottamaan siihen, että kaikki pystyvät ottamaan leikin rennosti ja kestävät sen, että sekä pelaajista että lahjoista vitsaillaan ja kiusoitellaan kaikkien kuullen. Siitä muodostuu iso osa pelin hauskuutta, kuten myös siitäkin, että aletaan olevinaan tosissaan pelata parhaista lahjoista taktikoimalla "salaa" naapurin tai perheen kanssa. Sekin lisää hauskuutta, jos mahdollisimman moni viitsii kiertää vuorollaan katsomassa avattuja lahjoja ja avattujen lahjojen omistajat voivat mainostaa hänelle saamaansa lahjaa, jotta ne saataisiin kiertoon. Siinä tapauksessa, jos tietää, että joku loukkaantuu sellaisesta naljailusta, niin ei varmaan kannata tätä peliä pelata. Hyväntahtoinen vitsailu on pelin hauskuuden ydin. 

----

We had the annual Christmas party with the colleagues last weekend. I baked far too many stars for it and ended up eating far too many leftovers... :)           

2 kommenttia: