perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuu 1: Lunta!

Nyt kävi niin, että mun toiveet kuultiin! Marraskuun viimeisenä päivänä eli eilen alkoi sataa lunta sellaisina jättiläishiutaleina, ettei parempaa lumipyryä ole ennen nähty. Useamman tunnin ajan pyrytti ihan yhtäjaksoisesti. Maisema on tänä aamuna vielä kylmän yön jäljiltä ihanan valkoinen, joten toivoa on, että lumi kestää ainakin hetken aikaa. Jos ei kestä, niin ei sekään haittaa. Pääasia on, että nyt päästiin joulukuun alun tunnelmaan.  

Tänä vuonna ajattelin, että jospas tekisin lopultakin blogiin jonkinlaisen joulukalenteriprojektin. Siis sellaisen, että joka päivä on jotakin jouluun liittyvää juttua. Monta vuotta olen aina miettinyt, että se voisi olla hauskaa postailtavaa, mutta ikinä en ole saanut tartuttua tuumasta toimeen. Nyt voisin kokeilla onnistuuko se, jos ei ihan joka päivä, niin tavallista useammin kuitenkin.

Kameraa ja uutta läppäriä en ole vieläkään saanut toimimaan yhteen, joten puhelimen kuvilla nyt mennään, mutta ei kai se mitään haittaa. Itseasiassa joulukuun vähäisessä valossa iPhonen kamera näyttää olevan jonkin verran valovoimaisempi kuin järkkäri ilman salamaa. En tykkää salaman käytöstä yhtään, joten pimeimpään talvisaikaan kuvaaminen on hankalaa, kun joutuu ajoittamaan sen niin tarkalleen. Että ehkä tämä ei nyt ole mikään kovin huono ongelma ollenkaan. Puhelimen kanssa kuvatessa ei muutenkaan ole kynnys niin korkealla viitsimisen suhteen. Saattaa siis itseasiassa olla, että tulee enemmän vaihteluakin, jos tulisi kuvattua sellaisiakin juttuja, mihin ei normaalisti viitsi kameraa kuljetella mukana. 

Ihanaa joulukuun ensimmäistä! Lopultakin, heh!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti