sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Nimitikut ja parvekeasiaa



Nyt kun yötkin ovat jo kohtuullisen lämpimiä, uskaltaa yrttejäkin jo istuttaa. Katsotaan nyt, miten nämä kaupan versiot alkavat kasvaa. Takuuvarmintahan olisi varmasti kasvattaa pienemmästä taimesta ihan itse, mutta sillä tavalla kestää ihan liian pitkään, että yrttejä voi alkaa napsia käyttöön. Itseasiassa meillä näiden käyttöaste ruoanlaitossa on sen verran korkea, että pitäisi olla moninkertaiset puskat, jotta ne ehtisivät kasvaa sitä myötä, kun niistä leikataan! Mutta kasvavat nyt toivottavasti sen aikaa kuin kasvavat ja sitten vaihdetaan tarvittaessa uusiin. 

Bambugrillitikuista saa helposti luontoystävälliset merkkitikut kukkapurkkeihin, mutta myös kasvimaalle. Täällä iso paketti tikkuja taitaa maksaa noin euron verran, että niistä tosiaan joutaa osa askarteluunkin. Bambusta puheen ollen, nuo rottinkituolit tarvitsisivat uuden lakan pintaansa. Ne on ihan mahtavat rentoon istumiseen, mutta viime kesän sateet eivät tehneet niille hyvää. Meillä on kiva parveketerassi, mutta ärsyttävästi siinä ei ole yhtään katettua tilaa. Kaikki on siis sateen armolla, kun kalusteita ei tosiaankaan jaksa jokaisen kuuron vuoksi peittää muovilla. Kätevimpiä olisi tietysti muoviset kalusteet, mutta en ole vielä löytänyt sellaisia, mitkä kohtuuhintaisena settinä näyttäisivät muulta kuin muovilta. 

Katteen puutteesta sekin vielä, että vaalea laatoitus sateen armoilla on ihan vihoviimeinen idea ison kaupungin vieressä asuttaessa. Ette usko, miten muutamassa kuukaudessa laatat värjääntyvät ja pinttyvät saasteista ja muusta! Kloriittia ja rajua harjausta on harrastettu tähän asti, mutta nyt pesimme lattian vaihteeksi painepesurilla. Meni siinäkin aikaa (ja vettä ties kuinka paljon), mutta lopputulos oli kohtuullisen hyvä ja harjanvarressa hikoilua ei jääty kaipaamaan... Luulen, että tästä lähtien turvaudumme painepesuriin aina, kun pesemisen tarvetta ilmenee. (Todennäköisesti se on jo kuukauden tai puolentoista päästä.) Tummat laatat olisivat niin paljon armollisemmat, huoh.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti